Mun piti tehdä vasta viikonloppuna tämä postaus, mutta kun uni ei tule silmään niin päätin tehdä nyt jo 🙂
Tällä viikolla tulee neljä vuotta täyteen asumista Tampereella. Muutin 2011 kaverin kanssa ja olin innoissani muutosta. Olin haaveillut siitä niin kauan kuin muistan.
Mä en suoranaisesti tiedä mitään muuta paikkaa, joka toisi mulle niin kauheaa ahdistusta,surua ja inhoa kuin PORI. Mä en koskaan,ikinä, oppinut pitämään sitä mun kaupunkina. Olin siellä ahdistuneempi kuin missään ja olen edelleen joka kerta kun sinne palaan. Salaa kadehdin kavereitani, jotka menevät viikonlopun tai loman viettoon vanhaan kotikaupunkiinsa ja viihtyvät siellä.
Olin kolme kun muutettiin Poriin. Synnyin Raumalla ja olen aina ollut ylpeä juuristani siellä. Vieläkin sanon olevani Raumalta kotoisin ja raumalainen, vaikka kai 17 vuoden asuminen Porissa lasketaan porilaistumiseksi. Muistan pienenä katariinankadun parvekkeella kun hengitin raikasta sadeilmaa ja katselin tähtitaivasta. Ajattelin mielessäni että joskus pääsen täältä pois. Osan teki toki alkoholistiäiti ja epävarma ympäristö. Pienenä olin jo sanonut ensimmäisen kerran äidilleni : ”muutetaan pois täältä”. Yli kymmenen vuotta myöhemmin tein samaa vanhan asunnon lähistöllä asuessani. Hengittelin ilmaa, ahdistus painoi rintaa ja mietin että kyllä mä täältä vielä lähden.
Oli hullua usein huomata vaikkapa Turusta isäni luota matkustaessa, että en kokenut koskaan meneväni kotiin. Se kaupunki tuntui aina vieraalta ja ahdistavalta. En tiedä onko kaupungista kiinni vai siitä,mitä tapahtumia vain yhdistän sinne. Kuitenkin mun on todella vaikea olla siellä,jokainen kadunkulma muistuttaa mua lapsuudestani,ahdistavista muistoista ihmissuhteissa, siitä mitä kaikkea olen joutunut siellä kokemaan ja pakottaa mut muistamaan kuinka ahdistavaa mulla oli henkisesti koko ajan,joka päivä.
Mulle oli aina se päämäärä,että muutto tulee tapahtumaan. Oli alkoholistiäidin huolehtimista jo alle kouluikäisenä,sijaisperheen kanssa asuminen oli kamalaa. Monelle se olisi varmasti pelastus -mulle varmasti myös osittain, mutta se perhe tuhosi mun itsetunnon ja minäkuvani näkemisen niin pahasti,etttä olen vasta viime kuukausien aikana alkanut jaksamaan/pystymään rakentamaan sitä uudestaan. Rahaa oli ja materialismihenkinen maailma, mutta se nyt ei ketään innosta, jos henkinen väkivalta ja muutenkin paska ilmapiiri on päivittäistä.
2009-2010 elämäni alkoi suistumaan entistä enemmän huonompaan suuntaan, kun löysin ympärilleni ihmisiä, joille maistui muukin kuin viina. Teen tästä erikseen postauksen myöhemmin,liittyen tuohon aikaan. Monella on väärä käsitys,mikä mun osuus oli tuollaisissa porukoissa. Niissä ihmisissä ei ole vikaa, se elämä niissä porukoissa on vaan hyvin epävarmaa. Ja se toi mulle aina mieleen mun lapsuuden. Sen saman epävarmuuden ja tyhjien lupauksien ja puheiden ympäröivän maailman. Noihin aikoihin olin todella ahdistunut ja sairastuin kahteen todennäköisesti elinikäisiin sairauksiin. Niistäkin sitten erillinen postaus.
2011 Helmikuussa päästiin muuttamaan Tampereen haapalinnaan. En muista koska olisin ollut niin onnellinen. Moni voi ajatella, ettei se mikään iso asia voi olla. Mulle se oli elämän käännekohta, musta tuntui että tuhannen kilon taakka poistui mun harteilta. Mulla oli turvallinen olla. Heti ensimmäisinä päivinä Tampereen katuja kulkiessani tajusin,että olen kotona. Oli kotoisampi olo,kuin Porissa koskaan. Tuntui oudolta,mutta samalla hyvältä.
Huomaan vieläkin välillä parvekkella tupakalla ollessani yht’äkkiä tajuavani, että mä oikeasti asun täällä. Se tunne tulee vieläkin. Joillekin on haaveena muuttaa vaikka Goalle,mulla ei koskaan oo ollut mitään tollasta. Mun ei tarvinnut kovin kauas päästä,että mun olosta tuli edes hitusen parempi. Se tarvitsi vain uuden ympäristön,pois siitä mikä muistutti mua kaikesta ahdistavasta. Turvallinen olo tulee mulle siitä, että saan nyt itse päättää asioistani, kukaan ei enää ole määräilemässä tai en koe olevani vankina missään.
Mä en tiedä miksi muuten Pori on inhon kohde muilla. Monesti ihmisten kulmat kohoo tai niille tulee naurunpyrähdyksiä kun sanoo että on Porissa asunut 17 vuotta. Yks kaveri kävi ensimmäistä kertaa Porissa, oli kaksi tuntia ja tuli äkkiä takaisin. Toinen kieltäytyi Porin keikastaan töiden parissa,mutta meni kun sille luvattiin tuplapalkka. Kolmas kaveri asui kaksi vuotta siellä ja sanoi että oli pahimmat vuodet hänen elämästään.
Jos ei niin syvällisesti ajatella,mun mielestä siellä kaupungissa on paljon huonoja puolia muutenkin. Nämä nyt vähän yleistyksiä ja en tiedä onko neljässä vuodessa tapahtunut muutoksia esim.Julkisessa liikenteessä,mikä Porissa on päin helvettiä.
Murre on kamala,hirveän kuuloista, mistä olen koittanut kovin päästä eroon ja aika hyvin siinä alkanut osittain onnistumaankin. Tampereen murre ei kyllä ole tarttunut muhun niin hyvin kuin mitä turun murre esimerkiksi tarttuu.
Mun mielestä ulkoisesti kaupunki on melko ruma, ankea ja karu.
Ihmisten ahdasmielisyys oli todella yleistä. En tiedä miten tää muuttunut on,mutta muistan kuinka kaverini puolesta olin onnellinen kun hän pääsi muuttamaan pois. Muistan hänen kertoneen kuinka outoa olin käydä kaupassa nykyään,ettei joudu hakatuksi/uuhatuksi homoutensa takia.
Moni kysyy koska menen Poriin seuraavaksi. Olen käynyt siellä viimeksi melkein kaksi vuotta sitten. Sitten katkaisin välit äitiini lopullisesti ja käyminen jäi. En usko että tulen käymään siellä enää,ellei tule jotain pakollista. Tuskin. Tänne voi aina tulla ja voin mä porilaisia tuttujani nähdä vaikka aika kaukaisia ovat ne ajat mulle jo kun heidän kanssaan vietin aikaa. Mun elämä on nyt täällä oon niin happy <3 jokaisella meistä on paikka mitä rakastaa, mulla se on nyt täällä. Ihana ympäristö ja ihanat ihmiset ympärillä <3
Tampere <3
