En tiedä oikein mistä tämän aloittaisi. Päässä on pyörinyt useita kertoja miksi tähän on tultu? Mikä on ajanut monet nuoret ja vanhemmatkin ihmiset tähän? Onko elämä ja koko maailma mennyt niin pahaksi, että sitä ei kestä?
Mielialalääkkeet on puhuttanut pitkään. Niiden saaminen on melkein yhtä helppoa kuin reseptivapaiden lääkkeiden hankkiminen. Omani sain aikoinaan vuonna 2009. Olin lääkärihuoneessa alle viisi minuuttia, kerkesin sanomaan jotain ahdistuksesta ja unettomuudesta, kun sain jo reseptin käteen. Ensin määrättiin yhtä lääkettä, mutta se ei sopinut. Yritin ja sainkin pienen puheeni jälkeen lääkkeen nimeltä cipralex. Ihmettelin, kun lääkärillä oli kova hinku kirjoittaa vain tiettyä lääkettä. Myöhemmin olenkin saanut tietää, että se on yksi osa suurta lääkebisnestä. Tietty lääkefirma lupaa lääkäreille vaikkapa etelänmatkan, kun on ensiksi kirjoittanut tietyn määrän reseptejä. Surullista, että matkat ja raha menevät ihmisten terveyden edelle.
Itsellä on kaksijakoinen mielipide mielialalääkkeistä. En ole puolesta, mutta en täysin vastaankaan. Mielestäni pitäisi katsoa ihmisen kokonaistilanne, ennen kuin määrätään mitään lääkkeitä. Katsoa laaja verenkuva, kilpirauhasarvot, ottaa selville elämäntilanne ja muutokset sekä tietyt riippuvuudet. Itsellänihän oli jo tuolloin alkoholin suurta kulutusta ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Olin todella sairas. Arvoni olivat todella huonot ja sain kilpirauhaseen lääkkeen vasta vuonna 2012. Elinikäistä sairauttani alettiin siis hoitamaan väärällä,mutta valitettavan yleisellä tavalla, mielialalääkkeillä.
Jos tilanne on oikeasti paha, läheisen ihmisen menettäminen äkillisesti tai vaikkapa väkivallan/raiskauksen uhriksi joutuminen, ymmärrän lääkityksen VÄLIAIKAISESTI. Mielialalääkkeiden syöminen ei koskaan saisi olla jatkuvaa. Hyvä yhdistelmä on oikeanlaiset ihmiset ympärillä tukemassa, hyvä keskusteluapu ammattiauttajalla sekä lääke 3-6 kuukauden (ehkä 12kk) ajaksi, jonka jälkeen lääkettä aletaan ajamaan alas pikkuhiljaa, samalla ammattiauttajaa apuna pitäen.
Itsellä tämä ei ole toteutunut. Eikä ole monella muullakaan nuorella. Yleensä se menee vain niin, että potilas menee lääkärille, kertoo asiansa ja sen enempää asioita kartoittamatta tai pintaa syvemmälle katsomatta lyödään resepti käteen. Näin säästää valtio ja lääkäri hyötyy, kun pääsi taas kirjoittamaan yhden reseptin.
Miksi mielialalääkkeistä on tullut niin yleistä? Ei vielä 20-30 vuotta sitten syöty niitä läheskään näin paljon. Ennen selvitettiin asiat muilla tavoilla,vastoinkäymiset olivat elämään kuuluvia asioita (niin kuin ovatkin nykyäänkin) ja ihmiset selviytyivät ilman lääkkeitä. Miksi tähän on tultu? Tämä on ehkä typerä ja väärä ajatus, mutta yksi mitä olen miettinyt on roolijaot. Ennen nainen oli kotona, äitinä sekä ruoanlaittajana ja kodin ”henki”. Mies oli perheen elättäjä. Roolit olivat selvät. Nyt on mennyt maailma siihen, että yhteiskunta painostaa vaikka mihin ja median sekä eri mielipiteiden yhdistäminen luo paineita.
Esimerkkinä; Pitäisi olla äiti,opiskelija,yrittäjä…Jos olet kolme vuotta kotona lapsen kanssa, olet kotiäiti, jolla ei ole kovinkaan suurta arvoa nykymaailmassa. Jos taas menet töihin kun lapsi on alle vuoden, olet lapsen hylkääjä ja paska mutsi, kun et ole kotona lapsen kanssa.
Ihmisiltä vaaditaan paljon. Yhteiskunnan painostus on kova. Porukka ympärillä valmistuu kouluista,lisääntyy, ottaa asuntolainan ja farmariauton sekä kultaisennoutajan. Paineita on valtavasti. Työtön ihminen ei ole mitään,mutta töitäkään ei ole. Odotetaanko ihmisiltä liikaa? Onko maailma mennyt siihen, että meidän pitäisi kyetä kaikkeen? Ihminen ei ole kone. Jossain kohtaan tulee stoppi. Ja sitten tulee lääkkeet. Ja sitä kautta työttömyys ja nuorten sairaseläkkeiden tilastot nousee.
Oma henkilökohtainen kokemus on se,että pahin mahdollinen tapa hoitaa masentunutta ihmistä on, että lyödään lääkkeet käteen ja annetaan sairaslomaa sairasloman perään ja jossain kohtia jopa eläke, hyvällä tuurilla olet nuori alle 30-vuotias. Kotiin jääminen, sosiaalisen elämän köyhtyminen ja neljän seinän sisällä oleilu ei auta ihmisen parantumiseen oli sitten millainen lääke tahansa tukemassa pääkoppaa.
Oma lääkkeeni on ollut itselleni myös pelastus. Ahdistus on hävinnyt ja en panikoi ja jännitä enää niin paljon. Uskon myös, että varmasti voisin tulevaisuudessa ja miksen jo nyt olla ilman lääkettä jos saisin kunnon ammattiapua niin että pääsisin kunnolla avautumaan asioista sekä laittaisin elämäntapani uuteen uskoon. Mitään mielialalääkettä ei kuuluisi syödä kuutta vuotta,kuten itse olen syönyt. Monesti olen koittanut lopettaa, mutta se on tuntunut mahdottomalta. Yksikään lääkäri ei myöskään ole koskaan tukenut lopettamispäätöstä.
Lääke muuttaa ihmistä. Se mitä ihmisestä tulee lääkkeiden ansiosta, ei ole todellinen sinä. Itse olen muuttunut paljon. En tunne enää tunteita, en osaa itkeä enkä innostu asioista enää niin paljon. Päivät vain menevät enkä koe enää mitään valtavia tunteita. En pidä enää niin paljon siitä, että joku koskee minuun ja olen menettänyt kiinnostuksen moneen asiaan.
Jos ikinä teille tulee olo,että tarvitsette apua, koittakaa ilman lääkitystä ensiksi. Vaatikaa verikokeet, miettikää elämänne osa-alueita ja koittakaa miettiä mistä se ahdistus tai masennus loppujen lopuksi voisi johtua. Mitkä ovat asioita, mitä haluaisit elämässä muuttuvan? Puhu, puhu ja puhu. Hae apua ammattiauttajalta jos suinkin sitä saat. Varsinkin JOS tulee tilanne, että alat syömään lääkkeitä, vaadi ammattiapua rinnalle. Pelkkä lääke ei auta, se vain siirtää asioita päivää pidemmälle. Se ei poista ongelmaa tai selvitä sitä millään tapaa.
ahdistus, lääke, masennus, mieliaa, nuoret, painostus, yhteiskunta