Mun piti nukkua tässä bussissa,kun olen matkalla Helsinkiin mutta uni ei tule joten….
Alkoholi. Tuo mitättömänä hauskana juomana pidettävä asia. Asia,jota monet pitävät harmittomana. Kannabis on vaarallista. Huumeet tuhoaa. Vitamiinitkin tuhoaa maksaa. Mutta viina se miehen tiellä pitää. Tälläsiä lauseita kuulee aika usein. Moni pitää ihan harmittomana ja ok asiana alkoholia. Se voi olla kuitenkin riippuvuus mikä menee äärimmäisyyksiin. Ihmiset, jotka ovat tämän kokeneet tai nähneet läheltä,tietävät.
Monelle saattaa tulla yllätyksenä,että join ensimäiset humalani täysi-ikäisenä. Olin yläasteella raitis. Myös ammattikoulussa. Oikeastaan raivoraitis. En ollut se joka perjantai-illalla oli räkäkännissä pakkasessa vetämässä pussikaljaa. En ollut kiinnostunut,mutta en myöskään voinut. Koska aiemmin olen jo sanonutkin,elämäni oli hyvin rajoitettua. Olisin saanut selkääni,jos olisin juonut. Kirjaimellisesti selkääni. Ja vastaan en uskaltanut pelokkaana ihmisenä sanoa. Silloin kun olin pelokas,en ole enää, koska olen oppinut kasvattamaan helvetin kovan kuoren itselleni.
Vannoin etten koskaan mene samaan jamaan kuin äitini. Että en ikinä tuhoa elämääni alkoholilla. Noh,toisin kävi.Täysi-ikäisenä lähti käsistä ja rajusti. Kun tajusi vapautensa, sen että kukaan ei voi enää sanoa mitään. Rajat lapsella on hyvä pitää tiettyyn pisteeseen asti. Asioista täytyy kuitenkin osata puhua järkevästi, myös päihteistä. Asiallisesti,painokkaasti. Ymmärtää houkutukset mitä lapselle tulee ja olla asiallinen.
En ole koskaan syyttänyy juomistani kenestäkään. Voisin vedota sukuuni,mielialaani tai paskaan elämääni. Kenelläkään ei pitäisi olla tarvetta tulla selittämään,miksi ei kannata juoda ja mitä pitäisin tehdä. Olen harvinaisen tietoinen asiasta ja moni on ihmetellyt ääneenkin miten avoin ja tietoinen olen ongelmastani. En koe,että pitäisi peitellä mitään.
Vuodesta 2009 olen juonut enemmän ja vähemmän. Olen juonut ahdistukseeni,siitä tulee helppo kierre, kun yrittää turruttaa ensin ahdistusta ja sen jälkeen korjata vielä pahempaa ahdistustaan krapulassa. Olen ollut kierteessä,missä koin itseni parhaimmaksi alkoholin avulla. Hoidin arkiasioita,ajatuksiani ja joskus jopa töitäni alkoholin vaikutuksen alaisena.
Mitä se on antanut? Hauskoja muistoja ja ihmisiä. Monet naurut.
Mitä se on ottanut? Rahani,terveyteni. Luottotietoni. Kouluni. Tunteeni.
Olen lopen kyllästynyt juomiseen. Välillä juon väkisin. Miksi juon? En tiedä. Olen yrittänyt miettiä viime aikoina todella paljon miksi? Varmasti suurin syy on sosiaalisuus. En ole enää kauhean kipeä tai en koe olevani surullinen tai onneton.
Alkoholi on todella sosiaalinen asia. Se on pinnalla koko ajan. Se on mukana niin Jouluna kuin Juhannuksena. Saunailloissa ja työpaikan juhlissa. On helpompaa saada ihmiset oluelle kuin lenkille. On helpompi avautua ja jutella. Suomalaisten epäsosiaalisuuden saa helpoiten rikottua pullon avulla. Kukaan ei tule kahvilassa pöytääsi istumaan ja juttelemaan muuten vain. Baarissa se ok. Miksi? En tiedä, ehkä se on juurikin se sosiaalisuuden puute,jos ei ole alkoholia. Jos olisin koti-ihminen ja epäsosiaalinen,en varmasti joisi näin paljon.
Tiedän,että kaikki ei ole tälläisiä. Mutta kun kuutisen vuotta elää näin, on vaikeaa alkaa etsimään toista reittiä. Toisenlaisia ihmisiä. On vaikea löytää puhuttavaa ihmisten kanssa, jotka käyvät töissä ja elävät toisenlaista elämää. Itselläni tosin ei edes ole rankimmasta päästä asiat,mutta olen kokenut jo nyt, että on vaikeaa sopeutua sellaiseen elämään mihin yhteiskunta toivoisi kuuluvan. Voin vain kuvitella ja olen kuullut itse ihmisiltäkin miten vaikeaa huumekierteen tai vankilavuosien jälkeen on sopeutua mihinkään muuhun. Menneisyys seuraa aina perässä tavalla tai toisella. Saat leiman siitä ja joudut todistella jatkuvasti että olet muuttunut. Joudut tekemään sen eteen paljon töitä.
Päihdemaailmaan on helppo jäädä. Se ei vaadi mitään. Se ei vaadi älyä tai panostusta. Helppo on jäädä tuttuun ympäristöön missä kukaan ei tuomitse. Kaikki ovat samalla viivalla. Mutta ei sitä kukaan halua. Kukaan ei suunnittele etukäteen alkavansa alkoholistiksi tai minkään muidenkaan aineiden päivittäiseksi käyttäjäksi. Siihen päädytään ja jokaisella siihen on oma tarinansa.
Vaikeinta silti on, kun ei tiedä mitä haluaa. Ajatus kokopäivätyöstä ahdistaa. Olen aina sotinut sitä vastaan,mitä yhteiskunta odottaa. Moni menee töihin, tekee lapsia ja ottaa asuntolainan, ”koska niin sen nyt vain kuuluu mennä”. Kuka määrittää miten asioiden kuuluu mennä? Se on kuitenkin itseni kohdalle tullut todettua monesti, että itselläni täytyy olla jotain. Jos päivät ovat täysin tyhjät, alkaa ote lipsua. Keksii vieöä paremmin tekosyitä. On tylsää, vituttaa, raha tuli, kaverin kaverin kissan synttärit,pikkulauantai,viikonloppu,pää kipee ym. Onhan näitä. Ei juoda kuin t-kirjaimella alkavilla päivillä; tiistaisin,torstaisin ja tänään.
Surullisinta mitä olen huomannut,on se kuinka paljon päihteistä puhutaan ja teen sitä myös itse. Niinhän se kai menee. Ihmiset puhuvat siitä,mitä niiden elämässä on. Joillekin se on työ,toisille lapset,kolmannelle päihteet. Olen hakenut tähän apua,mutta ehdin käydä vain kahdessa tapaamisessa,kun hoitosuhde sanottiin poikki päihdepsykiatrini jättäessä työnsä. Onneksi ehdin käydä vain kaksi kertaa. Kamalinta mitä voisi käydä,olisi hoitosuhteen päättyminen juuri kun olet saanut luottamuksen ihmiseen.
Tämä on vain asia mihin pitäisi saada oikeanlaista apua. Se vain vaatii veronsa ja se on se,että elämäni tulisi olemaan varmasti sosiaalisesti paljon köyhempi. Surullista,mutta totta. Surullista on myös se,että en ole valmis siihen. Tiedän,ettei sellaset ihmiset ole kunnon ystäviä, jotka eivät hengailisi kanssasi selvinpäin. Ylisosiaalisena ihmisenä on vain helppo pyytää oluelle tai lampsia suoraan baariin. Muihin asioihin monia ihmisiä on helvetin vaikea saada ainakaan lyhyellä varoitusajalla. Silti,jokainen kerta kun juon,mietin miksi. Ja koska saisin jonkun palon sisälleni, mikä pakottaisi mut päästämään irti tästä kaikesta paskasta,
alkoholi, alkoholismi, irtautuminen, yhteiskunta